Meidän joulu

Joulu oli ihana! Ja vaikka ihana olikin, on helpottavaa, että se on ohi… Unta kertyi hieman huonosti, koska ei vaan malttanut tuhlata aikaa nukkumiseen!

Minun vanhemmat tulivat meille yöksi jo perjantaina 23.12. Myös Jussin vanhemmat olivat apuna meillä. Aamuyöhön asti puuhailtiin asioita valmiiksi aattoa varten. Laiteltiin ruokia valmiiksi, pistettiin kinkku uuniin ja koristeltiin autotalli. Keksittiin nimittäin Jussin kanssa, että sinnehän tämä meidän koko lössi mahtuu hienosti! Ja ai että kuinka kiva ja tunnelmallinen paikka me siitä saatiinkaan.

Aattoaamuna alkoi täysi tohina. Viimeiset viimeistelyt ruokien ja koristeluiden suhteen. Puolen päivän aikaan alkoi sukua pikkuhiljaa valumaan paikalle. Autotallin työtaso alkoi täyttyä toinen toistaan ihanammista tarjoiltavista. Kohta väki olikin jo kertynyt talliin ja aloitettiin ruokailu joululaulujen soidessa taustalla. Instagramista @honkaracingteam löytyy videokooste myös meidän aatosta.

Ja huipennukseksi tietysti saapui vielä pukki käymään. Lasten lisäksi myös minä ja siskoni päästiin piipahtamaan pukin polvella! Loppuilta kului hyvässä seurassa tallissa istuen ja santsaten ruokia. Ihania muistoja jäi tästä joulusta!

Millä merkillä tulevaan kauteen?!

Kuten sosiaalisessa mediassa saattanutkin tulla jo ilmi, on meidän perheeseen tullut uusi kelkkamerkki! Nimittäin pitkän harkinnan ja pohdiskelun jälkeen tulimme siihen tulokseen, että alamme edustamaan Polarista.

Tuleva talvi tulee olemaan mielenkiintoinen tuon merkin osalta, mutta myös sen osalta, että Isla siirtyy isompaan luokkaan. Pojat jatkaa 200cc luokassa ja ehkä jopa perheen pienin saadaan lähtöviivalle..

Nyt meillä tallissa työn alla kaksi Polarista, toinen Islalle ja toinen Jussille. Hieman Jussi onkin päässyt jo käsiksi näihin, mutta jonkun verran töitähän kelkoissa riittää.. Islan kelkka varsinkin, sillä siitä pitää rakentaa sopiva 11v tytön käyttöön. Kovasti tuo jo kaikkia polttelisi päästä treenailemaan!

Siinä kelkka juuri noudettuna Virmakosken Juholta

Lapsille ja Jussille joulu tuli jo etuajassa, sillä varustelähetys saapui Raahen Motocafesta. Blackseven Oy toimii mm. Leatin maahantuojana ja Motocafe jälleenmyyjänä.

Todella tyylikkäät ajokamppeet kyllä tuli! Kävimme ensin testaamassa ja sovittelemassa, että tiedämme tilata oikeat koot. Pakko kehua, että Raahen Motocafessa on todella laaja valikoima kamppeita kaiken ikäisille!

Kovasti joulukin jo nurkan takana häämöttää.. Paljon olisi puuhattavaa vielä ennen jouluun rauhoittumista! Meillä onkin tulossa perherikas joulu, sillä Jussin puolelta tulevat kaikki sisarukset perheineen ja vanhemmat ja samoin minun puolelta. Ihanaa, kun saamme kaikki olla porukalla! Suunnitelmissa on järjestää ruokailu autotalliin… Kyllä, autotalliin. Hommataan pitkä pöytä ja oikean joulukuusenkin haluan sinne! Näen jo mielessäni, kuinka kivaa siitä tulee;p

Jospa kaiken tämän jouluhärdellin jälkeen mekin pääsemme polkaisemaan treenit käyntiin. Tammikuun viimeisenä viikonloppuna olisi ekat kisat Rovaniemellä. Sinne siis tähdätään!

Ihanaa joulunaikaa<3