Kokkolan sm-kisat

Lauantaina 5.3 kisattiin sm-sarjan toinen osakilpailu Kokkolassa. Kerrankin meidän pesue pääsi matkaan hyvissä ajoin! Oltiin perjantaina jo alkuillasta kisapaikalla ja pistettiin leiri pystyyn. Kisapaikka oli aivan Kokkolan keskustan tuntumassa. Huippu sijainti kyllä!


Ruuan päälle lähdettiin illasta vielä katsastamaan kelkat porukalla ja tutustumaan kisapaikkaan. Siinäpä se ilta sitten menikin ja aikanaan nukkumaan, että jaksaa kisata seuraavan päivän.

Aamulla heräsin jo ennen kellon herätystä ja hyvin rennon letkeästi oltiin kaikki. Kunnes viereisestä leiristä tultiin ovelle huikkaamaan, että ajajakokous alkaa NYT! Aamu myhäiltiin, että onpa kiva kun kerrankin vähä rennompi kisa-aamu ja sitten miten kävikään. En tiedä missä aikataulussa me sitten elettiin. Mutta kiire tuli taas…. Pikku paniikissa lapsille ajovarusteita kiskomaan päälle, äkkiä kokoukseen ja siitä harjoituserään. Noh, selvittiin.

Micro -ja minijunnuja oli ihan huikea määrä taas! Microissa 21 kuskia ja mineissä 16.

Tomaksen erä 1, erä 2 ja finaali

Ekassa erässä sijoitus 16. Erän jälkeen Tomas tuumasi, ettei ollut nähnyt koko lähtövaloja. Oli vain katsonut, että vieruskaverit lähti nyt ja lähtenyt sitten perään. Eli se vähän verotti!

Toisessa erässä sijoitus 11. Eli selvä parannus aiempaan erään!

Finaalissa myös sijoitus 11.

Kuva: Susanna Laitinen


Oliverin erä 1, erä 2 ja finaali

Ekan erän sijoitus 2. Vaikka hieman huonon lähdön sai, niin hienosti nousi kärki kolmikkoon ja viimeisen kierroksen aikana nappasi toisen sijan!

Toisen erän sijoitus 4. Jälleen melko huono lähtö ja joutui useamman kelkan keskelle. Mutta sieltä vain ohittelua ohittelujen perään ja nousu neljänneksi.

Finaalissa heti lähtösuoralla suksi tarttui kiinni vieruskaverin kelkkaan ja jäivät viimeiseksi. Tästä ei lannistuttu vaan sinkki tiukalle ja matkaan! 15 ohitusta ja sijoitus 6. Hieman oli pikku-kuski pettyneen oloinen, mutta ihan turhaan. Hieno suoritus!

Kuva: Susanna Laitinen


Islan erä 1, erä 2 ja finaali

Ekan erän sijoitus 10. Isla minien ainoana tyttönä haastoi muita kuskeja!

Toisen erän sijoitus 8. Eli hieno nousu Islallakin toisessa erässä.

Finaalissa tosi hieno lähtö ja siinä sai muutkin kuskit taistella kyllä ihan tosissaan. Heti lähdössä Isla ampaisi suoraan kärkiviisikkoon! Pitkään Isla pysyi sijalla 5, mutta takana hiillostava kuski pääsi sitten viimeisten kierrosten aikana hyökkäämään sen verran kovempaa, että maaliin Isla tuli sijalla 6. Todella hieno suoritus!

Kuva: Petri Kurkinen

Omien erien jälkeen jäätiin vielä katsomaan päivän loput ajot ja sitten kotimatkalle. Onneksi kisat oli lähellä ja kotimatka oli vain noin pari tuntia. Vaan kyllä nuo kisat tuntuu aina koko kropassa.. Sunnuntai meni sohvalla lötkötellen ja palautuessa. Tosin Jussi ja lapset ei malttaneet vaan olla, vaan lähtivät käymään kelkoilla meren jäällä. Virtaa riittää!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: